*

Turvallisuuskeskiö Vapauden vastakappale on vastuullisuus

Satavuotias Suomi on turvallisuuden tuottaja

Suomen ulkoinen turvallisuus lepää viiden pilarin varassa. Niitä ovat uskottava itsenäinen puolustus, Euroopan unionin yhteinen puolustus, puolustusyhteistyö Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa, yhteistyö Naton kanssa, ja läheiset suhteet Yhdysvaltoihin. Mitkään näistä eivät ole toisiaan pois sulkevia vaan ne täydentävät, ja jopa mahdollistavat toisiaan. Yhdessä ns. pehmeiden keinojen kanssa ne muodostavat Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen välinepakin. Niitä tarvitaan, koska haluttiin sitä tai ei, Suomen ulkoinen turvallisuus on aivan uudessa tilanteessa.

Helsingistä Minskiin on suurinpiirtein sama etäisyys kuin Rovaniemelle. Syyskuussa alkavat Zapad-sotaharjoitukset Valko-Venäjällä uhkaavat muodostua Ukrainan kaltaiseksi alueelliseksi kriisiksi. Harjoitusten alettua presidentti Lukašenka on pahasti puun ja kuoren välissä. Mitä tekee maan päämies kun "ystävällinen" naapuri lähettää maahan 100 000 hampaisiin saakka aseistettua sotilasta ja kun hän huomaa, että joukot eivät suostukaan poistumaan maasta harjoitusten päätyttyä? Russia Today ja Sputnik toki auliisti informoivat meitä, että maassa on väkivaltaisia levottomuuksia ja joukkoja tarvitaan venäläisen vähemmistön turvaksi.

Pahimmillaan Zapad-harjoitukset ja levottomuudet voivat johtaa tahalliseen tai tahattomaan yhteenottoon Naton kanssa Baltian maissa. Yksi taustalla oleva Kremlin tavoite Valko-Venäjän ja Kaliningradin välisen kapean kaistaleen eli nk. Suwalkin käytävän sulkeminen, joka estäisi Naton täydennykset Puolasta Baltian maihin. Täydennykset olisivat sen jälkeen mahdollisia vain Ruotsin ja Suomen kautta. Herää kysymys, olisiko tälläisessa tilanteessa Suomelle mahdollista jäädä konfliktin ulkopuolelle "puolueettomaksi" maaksi? Inhorealistinen vastaus on, että puolueettomuus ei olisi mahdollista kolmestakin syystä.

Ensiksi sellaisessa tilanteessa Naton olisi suorastaan pakko käyttää Ruotsin ja Suomen aluevesiä ja ilmatilaa omien joukkojensa huoltoon ja täydentämiseen Baltiassa. Toiseksi kansainvälisten sopimusten perusteella on mahdotonta, että Ruotsi ja/tai Suomi jotenkin yrittäisivät estää Natoa. Kolmanneksi tämä tiedetään myös Kremlissä ja sieltä katsottuna Suomi on jo osa läntistä liittoutumaa. Hiljattain Venäjän armeijan yleisesikunnan päällikkö, kenraali Valeri Gerasimov totesi tämän esityksessään MCIS-turvallisuuskonferenssissa.

Estääkseen pääsyn Baltiaan pohjoisesta ja sulkeakseen taistelualueen Venäjän olisi otettava haltuunsa Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta, esimerkiksi laajoilla maahanlaskuilla Nurmijärven peltoaukeilla.

Realistisesti tarkasteltuna Ruotsi puolestaan ei ole sotilaallisesti uskottava tekijä pitkälle näkyvissä olevaan tulevaisuuteen. Se ei kykene puolustamaan edes Gotlantia Krimin kaltaista operaatiota vastaan. Alasajettujen puolustusvoimien uudelleen rakentamiseen kuluu vuosia ellei jopa vuosikymmeniä.

Pahimmassa skenariossa pitkälle kehittyneet S-300, S-400 ja S-500 ilmatorjuntajärjestelmät Kaliningradissa, Gotlannissa, Ahvenanmaalla ja Nurmijärvellä estäisivät Naton apujoukkojen pääsyn Baltiaan. Pitää myös huomata, että huoltovarmuuden kannalta keskeinen laivaliikenne Suomeen voidaan katkaista eteläisellä Itämerellä käden käänteessä Kaliningradista käsin yksinkertaisesti käynnistämällä siellä jo olevat meritorjuntaohjusjärjestelmät. Voimme hyvin kuvitella siihen liittyvän poliittisen painostuksen Suomea kohtaan jos pahin tilanne toteutuisi Itämerellä.

Turvallisuuspolitiikassa ennakoiva aktiivisuus palkitaan. Suomen tulee nyt kylmänrauhallisesti maksimoida turvallisuuspoliittinen tuotto tulevista kalustohankinnoista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toisin sanoen sotilaallisen toimintakyvyn lisäksi 10 miljardilla eurolla ostetaan myös hyvin paljon poliittista vaikutusvaltaa, jopa enemmän kuin Suomella on koskaan aikaisemmin ollut. Kysymys onkin enemmän suomalaisten halusta tai haluttomuudesta ottaa johtajuus Euroopan unionin pohjoisen sivustan puolustuksesta. Nykyisessä tilanteessa se on kuitenkin jopa välttämätöntä.

Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden puolustus ei ole helppo tehtävä mutta sitä Suomen ei suinkaan tarvitse tehdä yksin. Me voimme ilmoittaa kumppaneillemme mitä kaikkea tarvitsemme ja miten he voivat parhaiten tukea meitä siinä työssä, esimerkiksi antamalla Suomen käyttöön tiedustelusatelliitteja. Ne täydentävät Suomen omia kalustohankintoja, jotka kulkevat poliittisen johtajuuden kanssa käsi kädessä. Sen vuoksi satavuotias Suomi on turvallisuuden tuottaja eikä ainoastaan sen kuluttaja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Niitä ovat uskottava itsenäinen puolustus....

ooo

Hyvä ystävä, eikös täällä jo kertaalleen hymyilty ulos käsite "uskottava maanpuolustus" kun kävi ilmi että on epäselvää kenen siihen pitäisi uskoa.Lisäksi se vie ajatukset "uskomuslääketieteeseen"

Pitäisi alkaa uskoa rauhan päiviin. Siihen on hyvät perusteet.
Niitä on ollut peräkkäin yli 25 000 ja tämäkin päivä kääntyy iltaan ilman että rajoillamme tarvitsee edes osoitella aseella toista ihmistä.

Edelleen Suomi on itsenäisten 100:n vuoden aikana elänyt n 95 vuotta rauhassa...jne

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Minun täytyy kyllä olla kovasti eri mieltä Kestrelin kanssa.

Miten Suomi nykyisellä toiminnallaan "tuottaa turvallisuutta"? Siis oikeasti? Suomi hakee turvaa Venäjän uhkaa vastaan sieltä ja täältä mutta aina muistaa tähdentää sitä, että Suomi itse ei sitoudu mihinkään Venäjää koskevaan järjestelyyn. Suomi on Pohjolan outo lintu, joka kylvää epämääräisyyttä ja epätietoisuutta ympärilleen.

Kestrelin mainitsemat turvallisuuden pilarit ovat minusta outoja. Uskottava puolustus ei minusta kestä tarkastelua - kankea reservi on Suomen vahvuus, jonka käyttökelpoisuus nykyhetkessä on heikko. EU:lla ei ole eikä tule olemaan yhteistä puolustusta - Nato hoitaa jäsentensä tarpeet eikä rinnakkaisjärjestelyjä tule. EU:n yhteinen puolustus on ainoastaan Suomen poliittisen johdon sumutusta kansan suuntaan, jolla se pyrkii tarjoamaan edes jotain imaginääristä Venäjän varalle. Myös yhteistyökuviot Ruotsin ja muiden valtioiden kanssa ovat tosiasiassa tyhjiä papereita - ne eivät sido kumpaakaan osapuolta ja käsittelevät lähinnä puolustuksen "pehmeitä" osa-alueita. Ja jälleen Suomi korostaa, ettei se sitoudu mihinkään Venäjää "vastaan" liittyvään toimintaan. Eivät tällöin sitoudu muutkaan Suomen toiveisiin.

Suomen turvallisuuspolitiikka siis perustuu yhä Venäjän mielistelyyn ja siihen, että toivotaan parasta eikä uskalleta pelätä pahinta.

Kestrel on oikeassa siinä, mitä tulee Suomen mahdollisuuksiin pysytellä konfliktin ulkopuolella, ja mitkä Venäjän tavoitteet Suomen suhteen olisivat. Suomella ei todellakaan ole mitään edellytyksiä olla "Pohjolan Sveitsi". Pohjolan Valko-Venäjä on suunta, jota kohti Venäjä meitä pyrkii ohjaamaan.

Mitä tulee Ruotsin kyvykkyyksiin, Kestrelin näkemys pohjaa menneisiin aikoihin, jolloin puolustuskyky oli melkein sama kuin maavoimien nuppiluku. Tosiasiassa Ruotsin puolustuskyky on huomattavasti Suomea parempi: Sillä on Suomeen verrattuna huomattavan vahvat ilma-ja merivoimat, joilla se pystyisi pistämään kampoihin ihan toisella lailla kuin Suomi.

Lopuksi: Baltian maat voivat olla rauhassa. Panttipataljoonat varmistavat sen, että Venäjän aggressio Baltiaa kohtaan johtaisi välittömästi Naton aktivoitumiseen. Samalla myös Bosporin ja Tanskan salmet menisivät Venäjän kauppalaivastolta säppiin. Venäjä ymmärtää tämän.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eiköhän tuo EU:n pohjoisen sivustan johtava puolustaja ole sittenkin joko Saksa tai Puola?

Sieltä Helsingistä on hyvä antaa runosuonen pulputa, koskapa Suomi pystynee sitä joten kuten puolustamaan edes siihen asti kuin apujoukot saapuvat, jos saapuvat ollenkaan. Muun Suomen laita lienee täysimittaisessa sodassa taistelukentäksi joutuminen.

Toimituksen poiminnat